sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pizzaperjantai

Tässä poikamme valitsemat täytteet

Tytär oli jo jonkin aikaa toivonut, että tekisimme yhteisvoimin pizzaa. Niinpä me sitten vietimme alkaneen viikonlopun kunniaksi pizzaperjantaita. Suurena apuna meillä oli SalaisenLeivontaYstäväni lähettämä Maku-lehti, jossa yhtenä suurempana teemana oli itse leivottu pizza. Ihan kansikuvasta alkaen lehti houkutteli leipomaan...

Nopea pizzapohja
12 g tuorehiivaa
2 dl vettä
0,5 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
noin 5 dl durumvehnäjauhoja

- liota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola ja oliiviöljy
- alusta jauhoja taikinaan, kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista
- peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota vähintään puoli tuntia
- nosta pizzakivi tai uunipelti kylmään uuniin, pane uuni kuumenemaan 250c
- kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa muutama minuutti, vaivaa tarvittaessa sekaan lisää jauhoja
- jaa taikina 3-4 osaan ja kauli jauhotetulla pöydällä pizzapohjiksi
-  nosta pohja kuumalle kivelle tai peltille ja täytä mieltymystesi mukaan
- paista 250c uunin keskitasolla noin 10-15 min.
Pojan pizza paiston jälkeen


keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Paljastus kurpitsakuussa (SLY32)

Näin hurahti taas yksi salaisen leivontaystävän 3kuukautta kestävä jakso! Aika kiitää ja reseptit vaihtavat omistajaa. Tämän kuukauden aihe oli kurpitsakuu. Ja tässä kuussa paljastui myös kolmen viimeisen paketin lähettäjä.

Tällä kertaa pakettini sisälsi seuraavaa:
Leivinjauhetta, kurpitsansiemeniä, maitotiivistettä, inkivääriä, kahdenlaista säilöntäainetta (kurpitsasäilötettä ja hilloamisainetta), hehkuvaa talviteetä, superherkullinen suklaapatukka ja Maku-lehti.

Oi, tuo tee on ihanaa. Juuri sopivaa tähän vuodenaikaan! Nämä kaikki muutkin ainekset menevät varmasti käyttöön. Erityisen iloinen olen tuosta Maku-lehdestä! Harvoin tulee ostettua ja silti siinä on monipuolisesti sekä ruoka-, että leivontaohjeita. Kuten nytkin sopivia halloween-teemalla:

 
 
Monipuolisten ja kattavien teemapakettien takana tällä kierroksella oli Linnea, Linnean Herkkukodosta. Olen kiitollinen Sinulle ystäväni! Paljon jäi reseptejä reserviin. Kaikkia ei aina ehdi kokeilla, mutta kaivelen niitä sieltä jatkossa testailuun...Hyvää syksynjatkoa suurella kiitoksella!
Itse vetäydyn seuraavalta kierrokselta, kun elämä on tässä kohti vähän "haipakkaa", mutta palaan taas pian remmiin mukaan. I'll be back! See you soon!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Gluteeniton pähkinä-suklaakakku

Tämä oli todellista herkkua! Tyttären nimipäiväkakku nimittäin. Löysin ohjeen jonkun ihanan blogista, olisikohan ollut suklaapossu...? Pohjaan ei tarvita vehnäjauhoa lainkaan ja pohjan sekä kuorrutteen suklaatakin löytyy nykyään gluteenittomana. Suosittelen kokeilemaan! Pohja oli niin suussa sulavaa. Rakenne kakussa oli hieman erilainen kuin normi sokerikakuissa...

pohja:
20cm irtopohjavuokaan
50 g tummmaa suklaata sulatettuna
75g voita
200g ranskankermaa (n15-20%rasvaa)
3 pientä munaa tai 2 isoa
2,5 dl fariinisokeria
1 dl perunajauhoja
2,5 dl mantelijauhoja
0,5 dl hasselpähkinäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0,5 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria

- sulata suklaa ja voi mikrossa pienissä erissä, älä polta
- sekoita joukkoon munat ja ranskankerma
- sekoita keskenään kaikki kuivat aineet ja vatkaa muun taikinan sekaan
- paista 175c noin 35-40min

- halkaise kakkupohja kolmeen osaan
- vatkaa 4 dl kermaa täytettä varten
- sulata sekaan 175g tummaa suklaata
- laita täytettä kakun väleihin ja koristeeksi päälle
- voit koristella pähkinärouheella tai oman mieltymyksesi mukaisesti

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

1-vuotiaalle prinsessalle

 
 
1 vuosi on iso asia - varsinkin, kun on kyse ihmisen ensimmäisestä elinvuodesta. Sinä aikana tapahtuu valtaisia muutoksia ja pienestä vauvasta on kasvanut monia uusia taitoja oppinut taapero. Näitä 1 v kakkuja oli ilo tehdä. Ensinnäkin siksi, että mummoni oli kaima tälle elämän alkupäässä kulkevalle synttärisankarittarelle. Ja toiseksi siksi, että sain luvan tehdä tyttömäisiä, söpöjä koristeita.

Kakkujen sisälle toivottiin mansikkaa ja banaania. Mansikkaa on sekä hillon että mansikan palasten muodossa. Banaanit palastelin ihan pieniksi. Näiden kaverina on vaniljaista kermavaahtoa.
Päällinen oli toiveiden mukaisesti vaaleanpunaista sokerimassaa. Voitin jostain mukavasta arvonnasta pitsimuotin ja pitsintekoainekset. Tässä kakussa myös näyte tuosta voitosta...perhoset, kukat ja mansikat on tehty muotilla sokerimassasta. Kruunu jälkimmäisessä kakussa on omaa tuotosta. Koristeena tietenkin myös sokerihelmiä sankarin nimen mukaisesti. Ensimmäisen kakun pinnassa on perhoskuviointia, joka on tehty kuvioalustalla. Perhoskuviomatto oli massan alla, kun kaulitsin sitä. En tiedä näkyykö kuvio tämän tasoisissa kuvissa, mutta livenä pinta oli helposti erottuva ja kaunis.

Vielä kerran onnittelut pikkuprinsessalle! Näiden kakkujen teon aikana mietiskelin myös omien lasten 1-vuotiskakkuja ja palasin muistoissa niihin aikoihin. Silloin lapset pyörivät helmoissa ja halusivat äidin huomion...nyt nuo lapset ovat koululaisia. Ei näkynyt ketään helmoissa - molemmat viihtyivät koristelun aikaan omissa huoneissaan. Onneksi meillä välillä leivotaan yhdessäkin :) !

Toivottavasti kakut olivat maistuvia