sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Väittelijälle voileipäkakkua

 
Ystäväni miehen väitöstilaisuuden yhteen tarjoiluosioon haluttiin kinkkuvoileipäkakku. Muuten tämä isohko kakku oli perinteinen ja valmistin sen hyviksi havaituilla täytteillä: paahtoleipää, kostutukseen lihalientä, kinkkua, suolakurkkua, paprikaa, ruohosipulituorejuustoa, kermaviiliä, runsaasti mausteita yms. Päällystahnan tein monen muun leipurin käyttämällä, minulle uudella seoksella: kermavaahtoa ja tuorejuustoa. Levittyi hyvin ja oli helppo pursottaa! Jatkossakin siis otan tämän seoksen käyttöön.

Kakku haettiin jo hyvissä ajoin edellisenä päivänä ennen tarjoilua, joten salaattia en uskaltanut koristeluun käyttää, koska se ei pitkiä säilytyksiä kestä.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Salaisen Leivontaystävän lähetys


Odotettu paketti oli kaunis ja keväinen. Mukana myös keväinen kortti
Kierroksen 31 ensimmäisen kuukauden teemana oli koota 10e:n paketti. Yllätyin kyllä todella iloisesti kaikesta saamastani, sillä parini oli käyttänyt rahaa tähän pakettiin reilusti enemmän...idea paketissa oli kiva!

 
"Kantavana voimana" paketissa oli Kotiliesi-lehden Juhlat versio. Lehdessä oli runsaasti kaikenlaisia ihania reseptejä ja niiden lisäksi paljon faktaa eri juhlista ja ideoita niiden järjestämiseen! Kiitos tästä lehdestä! Pistän visusti talteen ja hyödynnän kaikissa tulevissa juhlissa!!! <3

 
Sivulta 81 oli parini löytänyt aivan superohjeen. Salmiakkibrowniet ovat todellakin minun makuuni!
Mukana lähetyksessä oli suklaata ja turkinpippurirouhetta, jotka kuuluvat tähän ohjeeseen. Lapsillekin oli jotain omaa: kaksi karkkilaatikkoa. Kiitos, pistän jemmaan odottamaan lauantain karkkipäivää...jemmaan menee myös äidin omaa hetkeä varten suklaalusikka. Aivan huippu. Tämän nautin jonain erityishetkenä...kesän juhlia varten oikeaa hetkeä odottamaan laitan myös lautasliinat, made By Jukka Rintala.

Kiitos Sinulle tuntematon leivontaa rakastava Ystäväni. Ensimmäinen paketti oli enemmän, kuin olisin uskaltanut odottaa!!!! Let's leivotaan, Nyt minulla on ainakin runsaasti ohjeita. :)

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Banaanicupcaket lastenjuhliin

Suklaan ja mansikanmakua kuorrutteissa


 Strösseleiden lisäksi koristeet meriteemaisia
Banaanicupcaket

2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
150g sulaa voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 banaania
2 dl maustamatonta jogurttia, rahkaa tai kermaviiliä
 
- sekoita munat ja sokeri (HUOM! vain sekoita, älä vatkaa!!)
. sekoita kuivat aineet keskenään
- muusaa banaanit ja sekoita ne jogurtin/rahkan/kermaviilin kanssa
- lisää muna-sokeriseokseen vuorotellen jauhoja ja banaani-jogurtti/rahka/kermaviiliseosta
- lisää lopuksi soiseos
- sekoita mahdollisimman vähän!
- paista 180c:ssa noin 18min.

Paavo Pesusieni-kakku

Paavo Pesusieni oli toivottu vieras 5v juhlissa.
 
 
Toinen kakku oli hieman perinteisempi kermaversio.
Paavo Pesusieni on tämän päivän synttärisankarin yksi suosikkihahmoista. Molemmissa vaalea kakkupohja ja mustikka-, sekä valkosuklaamousset. Kostutus sokerivedellä. Kermakakun reunat koristelin keltaisiksi värjätyillä kookoshiutaleilla.

Mustikkamousse
2,5 dl kermaa vatkattuna
2 dl maitorahkaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
300g mustikoita
5 liivatelehteä

- liota liivatelehtiä kylmässä vedessä
- vatkaa kerma vaahdoksi
- soseuta mustikat
- sekoita keskenään rahka, tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri
- liota liivatelehdet pienessä määrässä kuumaa vettä ja anna jäähtyä
- kaada liivateseos ohuena nauhana rahka-tuorejuustoseokseen sekoittaen
- lisää mustikat
- nostele joukkoon vatkattu kerma

Valkosuklaamousse
100g valkosuklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl limetti-, tai sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria
2 valkuaista
4 rkl sokeria

- vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi
- sulata suklaa (jos sulatat mikrossa, ole tarkkana! pienissä erissä ja sekoita välillä, ettei pala!)
- sekoita suklaa tuorejuustoon, lisää seokseen limen/sitruunanmehu ja vaniljasokeri
- yhdistä em. ainekset varovasti sekoittaen

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Itse tehty jäätelö

Maistuisiko?

Näistä aineksista syntyy herkullista jäätelöä!

 
Reseptistä tulee iso määrä jäätelöä
Tämän reseptin sain Salaiselta leivontaystävältäni jo huhtikuussa, mutta vasta nyt aika oli "kypsä" tämän herkun valmistamiseen...uskomatonta, miten helppotekoisesta jäätelöstä voi tulla näin maistuvaa! Ei mitään ihmeellisiä kikkailuja, vaan perusmeininkiä ja silti maku on aivan superia! Tänään on annospurkkeja kadonnut pakastimesta tasaiseen tahtiin. Mausteeksi perusjätskiin laitoimme Maraboun Minttukrokantti suklaata ja Wiener Nougat Crushia. Ei huono yhdistelmä! Tässä ohje muillekin kokeiltavaksi. Voin vain suositella:

Jäätelö
5 munaa
5 rkl sokeria
- vatkaa kuohkeaksi
2 rkl vaniljasokeria
5 dl kermaa
-vatkaa kovaksi
- sekoita molemmat vaahdot keskenään
- sekaan voit vatkata 2 rkl glukoosisiirappia
- voit maustaa jäätelön millä itse haluat: keksinmuruja, karkkeja, marjoja yms
- laita pakastimeen jäätymään (massaa ei tarvitse sekoitella missään vaiheessa)
- valmista seuraavana päivänä nautittavaksi

Sydänleivokset

 
 
Sain huhtikuussa salaiselta leivontaystävältäni ohjeen tällaisiin leivoksiin. Nyt äitienpäivän alla päätin testata niitä. Pohjaan upotin kaikki suklaat, jotka jostain syystä oli jäänyt syömättä...toisin sanoen virpojien suklaamunat kokivat tällä tavalla uuden tulemisensa :) Ohjeessa olevan saksanpähkinän korvasin kaapista löytyneillä peacan-pähkinöillä...koristelun teki poikamme, 8v. Käytimme pitkään säästämiäni karhunvatukoita pakastimen kätköistä.

Sydänleivokset
pohja:
3 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
- sekoita kaikki kuivat aineet keskenään

2 munaa
2 dl maitorahkaa
2,25 dl maitoa
- sekoita nämä aineet keskenään ja sekoita kuivien aineiden kanssa

150g voisulaa
- lisää edellisiin aineisiin

200g saksanpähkinää
150g rouhittua valkosuklaata
150g rouhittua tummaa suklaata
- sekoita nämäkin seokseen
- kaada uunipeltille, paista 180c:ssa, noin 45 min.
- anna jäähtyä ja ota sydämenmuotoisia palasia sydänmuotteihin, tee täyte

täyte:
1,5 l kermaa
- vatkaa vaahdoksi
100g hunajaa
200g survottua mansikkaa
3 liivatelehteä
6 rkl vettä
- laita liivatteet likoamaan
- sekoita hunaja ja mansikka kermaan
- kun liivate pehmennyt, sulata se kuumaan veteen
- kaada liivateneste nauhana kaataen ja koko ajan vatkaten seokseen
- laita reunalliseen muottiin täyte ja anna hyytyä

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kakkuja äideille ja lapsille

Frozen, niin  monen tytön suosikkileffa.


Poikien sankari.
 
  
Ryhmähaun Rekku (Rocky) hurmaa sekä tytöt että pojat.
 
 Tulevan äitienpäivän kunniaksi tarjottiin perhekerhossa kakkukahvit. Kakkujen teemat tulivat enemmän ideoina lapsilta kuin äideiltä...Kakkupohja perusvaalea, kostutus intiaanisokeri-vesiseoksella. Välissä banaania, diplomaattikreemiä (kermavaahto & vaniljakreemi) ja kinuskia. Päällinen sokerimassaa, joka värjätty tomuvärillä. Piirros elintarviketussilla. Reunat pursotettu kermalla.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Suklaata ja sormisuolaa kakussa


Tein syksyllä kakun ruotsalaisesta Hembakat-lehdestä. Ystävämme maistoivat sitä ja maku oli jäänyt mieleen, sillä he toivoivat samanlaista tarjolle erään rouvan 75-vuotisjuhliin.
Maku kakussa on todellakin hyvä...suklaan, kinuskin ja suolan liitto on erinomainen ja mieleenpainuva!
Tällä kertaa oikaisin tuon kola/kinuskikastikkeen kanssa. En keittänyt sitä itse, vaan ostin valmiin purkin karamellisoidusta maidosta keitettyä kinuskia. Tuote on älyttömän makeaa, mutta toimii tuon suolan ja suklaan kanssa erinomaisesti...

Chokladtårta med salt kolasås pohja:
350g vehnäjauhoja (5,5dl)
450g sokeria (5dl)
120g kaakaota (3 dl)
10g soodaa (2tl)
10g leivinjauhetta (2tl)
12g vaniljasokeria (1,5rkl)
10g suolaa (1,5tl)
165g kananmunia (3 kpl)
350g maitoa (3,5dl)
180g öljyä (2dl)
300g keitettyä kahvia (3dl)
- vuoraa 3 vuokaa leivinpaperilla, joiden halkaisija on 22cm
- vatkaa munat, maito ja öljy käsivispilällä sekaisin
- sekoita kuivat aineet ja lisää ne vähä kerralla vatkaten nesteisiin
- lisää kahvi vähän kerralla samalla huolella vatkaten
- jaa taikina kolmeen vuokaan ja paista uunin keskitasolla 50-55min.
- anna jäähtyä kunnolla ennen vuoasta poisottamista

Suolainen kola/kinuskikastike
50g glukoosia
100g sokeria (1 1/4dl)
100g kermaa (1dl)
30g voita
sormisuolaa
- lämmitä glukoosia paksupohjaisessa kattilassa
- lisää sokeria vähän kerrallaan ja sekoittele, kunnes seos on ruskeaa karamellimaista
- lisää varoen, vähän kerrallaan kerma
- ota pois liedeltä, jäähdytä ja lisää voi sekä sormisuolaa maun mukaan taittamaan makeutta

Marshmallow-täyte
250g suolatonta voita
120g tomusokeria (2dl)
3g vaniljasokeria (1tl)
213g Marshmallow Fluffia (1purkki)
- vatkaa pehmeä voi, tomusokeri ja vaniljasokeri
- lisää Marsmallow purkki ja vatkaa kuohkeaksi

Täytä kakku. Jokaiseen väliin tulee siis molempia täytteitä. Alle valkoinen Marshmallow ja sen päälle ohuempi kolakastike.

Voikuorrutus
300g maitosuklaata
8g vaniljasokeria (1rkl)
150g munanvalkuaisia (4-5kpl)
220g sokeria (2,5dl)
suolaa
300g voita huoneenlämpöisenä
- sulata suklaa mikrossa/vesihauteessa
- vatkaa valkuaiset ja sokeri
- lisää voi vähän kerrallaan valkuaisvaahtoon ja samalla tavalla suklaa
- kuorruta kakku
- koristeena voi olla oman maun mukaan esim. suklaata ja sormisuolaa, joka antaa hienon makuelämyksen...

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kevään ensimmäiset Puuha-Petet

Tällä kertaa pikkuneiti 2v halusi Peten ja Annin kakkuunsa
 
Mukaan pääsivät myös kaivuri ja kisu...

...ja kevään kunniaksi mansikkaa!

Vatkaamatta valmis banaanikakku

Tämä kakku tunnetaan nimellä Hummingbird cake. Raaka-aineina kookos, ananas ja banaani. Raikas sitruunatuorejuustokuorrutus viimeistelee maut.

Banaani-kookoskakku
4 dl vehnäjauhoja
2 dl ruokosokeria
2 tl leivinjauhetta
1 limetin raastettu kuori
1tl inkivääritahnaa/inkivääriä
1 dl kookoshiutaleita
1 tlk (237g) ananasmurskaa
2 kookasta banaania
2 munaa
1,5 dl öljyä

tuorejuustokuorrutus
50g sulatettua, jäähtynyttä voita
200g sitruunatuorejuustoa
n 2 dl tomusokeria

pinnalle
kookoslastuja tai -hiutaleita

- sekoita vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, limetin raastettu kuori, inkivääritahna ja kookoshiutaleet
- valuta ananasmurska siivilän läpi, murskaa banaanit haarukalla
- sekoita hedelmien joukkoon munat ja öljy, lisää kuivat aineet, sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi
. levitä taikina voideltuun, korkeareunaiseen 20cm x 20cm kokoiseen vuokaan
- kypsennä 175c uunin alatasolla noin 45 min
- kumoa kakku jäähtyneenä leikkuulaudalle
- sekoita kuorrutuksen aineet kulhossa
- levitä kuorrutus jäähtyneen kakkulevyn pinnalle, koristele
- leikkaa annospaloiksi
- kakku säilyy jääkaapissa viikon ja paranee vanhetessaan