perjantai 26. tammikuuta 2018

Raakakakkua

Olen jo pitkään miettinyt näitä raakakakkuja. Jostain syystä ei ole tullut tehtyä. Maku-lehden innoittamana sitten eräänä päivänä kokeilin em lehdessä ollutta reseptiä. Kyllä se koko perheen voimin tuli syötyä. Onnistunut lajinsa edustaja. Toki tilanne vaatii hieman totuttelua ja jonkin asteista asennemuutosta raakakakut vs voi/sokerikakut...kannattaa kokeilla!!

Kiivi-raakakakku
pohja:
1,5 dl kurpitsansiemeniä
1 rkl kookosöljyä
1 dl kaurahiutaleita
200g pehmeitä taateleita
1 rkl agavesiirappia
1/4 tl suolaa

täyte:
1 1/4dl kookosöljyä
3 dl auringonkukansiemeniä
1,5 dl lime-, tai sitruunanmehua
1 1/4 dl agave-, tai vaahterasiirappia
2 kiiviä
1 avokado
3 cmn pala tuoretta inkivääriä kuorittuna
1 dl tuoretta babypinaattia
1 dl tuoretta minttua
1/4 tl aitovaniljajauhetta

päälle:
4 kiiviä

- liota täytteen siemeniä n 2 tuntia ja valuta vesi hyvin pois
- sulata pohjan kookosöljy vesihauteessa. Valmista pohja mittaamalla kaikki ainekset monitoimikoneen kulhoon ja aja tasaiseksi. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (25cm x 25 cm)
- sulata täytteen kookosäljy vesihauteessa. Mittaa kaikki täytteen ainekset monitoimikoneen leikkuuterälliseen kulhoon ja aja seos tasaiseksi. Maistele sopiva makeus.
- levitä täyte pohjan päälle ja tasoita pinta lusikalla
- leikkaa koristeeksi tulevat kiivit ohuiksi viipaleiksi ja asettele ne limittäin kakun pinnalle
- anna kakun jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Hyvää kuluvaa vuotta 2018!

Onpa vierähtänyt taas aikaa sitten viime päivityksen!!! Miten voikaan ihmisellä olla kaikenlaista puuhaa...leivottu on, mutta tämä blogini ei nyt ole oikein ajan tasalla - toistaiseksi. Yritän tehdä sen suhteen parannuksen:) Eräs vanhempi naisihminen totesi hiljattain: "Miten aika rientääkään. Aina on joulu tai juhannus!" Niin totta. Mutta hyvä on aina välillä vähän leipoa...

Löysin kuvakokelmistani kakkuja, joita en mielestäni ole vielä tänne ladannut. Ohjeita en aio naputella, mutta silmäniloa on luvassa. Olkaapa hyvät:















keskiviikko 23. elokuuta 2017

Valkosuklaa-mustikkajuustokakku

Tähän kakkuun halusin testata Ruotsista kesällä ostamaani laktoositonta valkosuklaata. Hyvin istui mustikan makupariksi :) Ohje löytyi muistaakseni Kakkuviikarin Vispailuja-blogista. Päällä valkosuklaakerros ja alla mustikkainen kerros. Kuva on hieman huonosta kulmasta kiireellä napattu. Pinnalla pensasmustikkaa ja metsämansikkaa kermavaahdon ja mustikanlehtien kera.

pohja:
135 g Oreo keksejä
30 g voita sulatettuna

Mustikkatäyte:
2 dl kuohukermaa
150 g Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
400 g mustikoita
2 tl vaniljasokeria
0,75 dl sokeria
4 liivatetta
tilkka vettä

Valkosuklaatäyte:
2 dl kuohukermaa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
120 g valkosuklaata
2 tl vaniljasokeria
3 liivatetta
tilkka vettä

koristeluun:
pensasmustikoita
metsämansikoita
mustikanlehtiä
kermavaahtoa

-hienonna keksit ja sekoita voisula niihin, painele seos leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle (22cm)
- laita mustikkatäytteen liivatteet likoamaan
- vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto sekä mustikat
- sekoita kunnolla ja mausta soekrilla makusi mukaan, lisää lopuksi vaniljasokeri
- kiehauta tilkka vettä ja lisää liotetut, puristetut liivatteet, kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen
- kaada täyte keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään n puoleksi tunniksi
- laita valkosuklaatäytteen liivatteet likoamaan
- vaahdota kerma, lisää joukkoon tuorejuusto, sulatettu valkosuklaa ja mausta seos vaniljasokerilla
- kuumenna tilkka vettä ja lisää joukkoon liotetut, puristetut liivatteet
- lisää massaan sekoittaen
- kaada valkosuklaatäyte vuokaan mustikkatäytteen päälle, anna hyytyä vähintään viisi tuntia jääkaapissa
- irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Arkistokakkuja

Tässä vielä muutama kuva-arkistossa piileskellyt kakku:

Rippijuhlakakkuja
2-vuotiaalle PikkuKakkos-kakkua
Sukulaisten kanssa nautittu banaani-kinuskikakku
Raparperi-Brita

torstai 22. kesäkuuta 2017

Hyvää Juhannusta










Henkilökunta talosta järven rannalta haluaa toivottaa kaikille oikein mukavaa keskikesän juhlaa näiden kesäkuvien myötä!!

Todella mehevä raparperipiirakka

Tässäpä teille helppo ja viimeisen päälle herkullinen ohje, sesonkiherkku raparperistä!!! Ohje on alkuaan Maku-lehdestä. Suosittelen! Ohje on pellilliseen ja valmistuu nopeasti & vaivattomasti. Tekohetkellä ei kaapistani löytynyt rahkaa. Sen sijaan löytyi Mascarpone-juustoa sama määrä. Luulenpa, että lopputulos oli vielä tavallista herkullisempi tuon tuorejuuston avulla :)

Muruseos:
250 g voita
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria

Pohjataikina:
2 dl piimää
1 kananmuna

Täyte:
10 dl raparperia paloiteltuna
200g kermaviiliä
250 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 munaa
3 tl vaniljasokeria

- aloita laittamalla uuni lämpenemään 175c
- tee muruseos: sulata voi
- sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi, sekoita murumaiseksi
- ota taikinasta 1/4 erilleen ja säästä se paistoksen päälle
- lisää loppuosaan piimä ja muna, taikinaan mahdollisesti jäävistä paakuista ei tarvitse huolestua - tasaantuvat paistamisen aikana
- levitä taikina leivinpaperin päälle uunipeltille
- ripottele pohjataikinalle raparperit
- sekoita loput täytteen aineet keskenään, kaada ne raparperien päälle
- ripottele pinnalle säästämäsi muruseos
- paista 175c noin 30 min.


Juhlakakkuja

Toukokuun loppu ja kesäkuun alkupuolisko on ollut juhlaisaa aikaa. Monessa kodissa on juhlittu syntymäpäiviä, valmistujaisia, rippijuhlia ja kaikenlaista, mikä vaatii kakkua. Olen pyydettäessä auttanut joitakin juhlijoita. Tässä kuvia kahvipöydän suolaisista ja makeista:
Gluteeniton, lakstoositon suklaakakku
Vdelmainen kihlakakku
Marjaisat kermakakut, koulunloppumisen kunniaksi
Ylioppilaalle kinkkukakkua
Ylioppilaan texmex-kakku
Sisarusten synttärijuhlintaan. vadelma-Oreo

Sairaanhoitajiksi valmistuneille

Lähihoitajalle banaani-kinuskikakku
Lähihoitajan kinkkuvoileipäkakku

60-vuotiaalle vadelmaa ja suklaata
70-v juhlan marja-kermakakku
60-juhliin suolaisia kakkuja


60v tarjosi myös näitä makeita kakkuja

Rippitytön juhlissa tarjottu suklaakakku
Samoissa juhlissa mansikka-valkosuklaajuustokakku
Myös sitrushedelmäistä juustokakkua tarjottiin
sekä Texmex-voileipäkakkua